Pikaiset pääsiäiskynnet

Pikaiset pääsiäiskynnet taiteilin keskiviikkoiltana käyttäen MIYON oranssia ja vaaleansinistä lakkaa. Mitä olisi pääsiäinen ilman pilkkuja? Ei mitään, joten otin dotting toolin kauniiseen käteen ja annoin mennä. 

Lakkojen levittyvyys oli ihan hyvä, pilkutkin syntyivät ongelmista. Tuoksusta ei enää aamulla ollut juurikaan tietoa, siihen olin pettynyt. Pikakuivattajaa olen - kuten kuvasta näkyy - vetänyt oikein ronskilla kädellä. 

Vasta lakkaamisen jälkeen tajusin, että olisin halunnut keltaista ja violettia sinisen ja oranssin asemesta. Onneksi pääsiäistä on vielä jäljellä! Töissä epäiltiin, että kynteni ovat homeessa, minä epäilen paiseruttoa. 

Iltaisin sudituissa kynsissä on se vika, etten jaksa niitä siistiä illalla saati aamulla. Keskisormessa näkyy oikein komeasti pumpulilapun jättämä vaaleanpunainen viiru, jonka hinkkasin vasta kuvan ottamisen jälkeen pois. Vielä on harjoittelemista, että saan lakan aseteltua kynnelle siististi. Kaukaahan nämä näyttävätkin siistiltä, mutta lähikuva paljastaa epätäydellisyyden. 

What a pinkling!

Tiedättekö sen tunteen, kun löydätte jotain täydellistä? Minä koin näitä onnen tunteita nimittäin MIYO-sarjan pinkin lakan kanssa. Oi onnea, oi rakkautta! 

Nämä hanurista olevat kuvat eivät kyenneet tallettamaan tämän lakan ihanuutta. Eikä ainakaan tuoksua, nimittäin vadelman tuoksu voidaan heittää hiivattiin. Tilalle saimme kuitenkin ihanan metsämansikan! Harmikseni tuoksu ei kestänyt kynsillä kuin pari hassua päivää, ja sittenkin laimeana. En pidä siitä, että Color Clubin Wicked Sweet-lakat eivät peitä, mutta pidän siitä, että ne sentään tuoksuvat. No, kaikkea ei voi saada. 

Tänään, lakkojen oltua jo monta päivää kynsillä, oli viimeinen hetki kuvata. Jälkimmäinen kuva on siis otettu ulkona, ja vailla muokkausta. Sävyt ovat hiukan liian kylmät, mutta ihan hiukan pilkistää tuo ihana kultainen shimmer, joka kyllä sekin kului nopsaan kynneltä pois. Muutenhan pysyvyys oli varsin hyvä. 

Pari kerrosta lakkaa riitti peittämään ihan mukavasti. Kärjet kuultavat pikkuisen läpi, mutta emme anna sen haitata, sillä kukaan ei niin tarkkaan kynsiäni tiiraillut. 

Kehotan, oi pinkin ystävät: Tuhlatkaa neljä euroa tähän lakkaan. Se on ihana! 

Daddy Cool

Tunnustan. Olen ollut pahassa Lush-koukussa, mutta viime kesän jälkeen en ole jaksanut palasaippuoista innostua. Hamstrasin kerralla liikaa, säilytin huonosti ja aloittaessani jumppaharrastuksen (jonka olen kyllä jo oikeastaan nyttemmin lopettanut) ihastuin uudelleen peseviin ja helppoihin suihkugeeleihin tai jotain. 

Syksyllä kuitenkin päätin kokeilla Lushin hiustenhoito-osastoa ja ostinkin sitten Daddy O-shampoon, jota mainostetaan sopivaksi vaaleille hiuksille. Minähän olen, ja kärsin vielä hiusten kellastumisesta. Minun pitäisi oikeastaan varmaan juoda hopeashampoota. 

No, enpä tiedä sitten siitä, toimiiko tämä oikeasti hopeashampoon korvikkeena. Mitään platinaefektiä kun tällä ei aikaan saa. Ylläpitokäytössä tämä on kyllä ihan hyvää kauraa. 

Ainesosaluettelo näyttää mukavalta. Luonnollisistsa ainesosistaan ja vegaanisuudestaan huolimatta Daddy O ei ole luonnonkosmetiikkaa. Se ei haittaa minua sikäli, että varsinkin luonnonkosmetiikkashampoot olen kokenut omassa kuontalossani toimimattomiksi. 

Daddy O on pesevyydeltään hyvä - oikeastaan niin hyvä, että pesun jälkeen shampoot huutavat  hoitoainetta. Olen käyttänyt tätä kuitenkin välillä päivittäinkin, enkä ole huomannut hiusteni mitenkään siitä meteliä nostavan. 

Ja sitten se paras asia - se tuoksu! Ihanan kukkainen, hiukan ehkä kermainen, lempeä mutta silti voimakas. Ah! Ostan varmasti uudelleen, vaikka litran tonkan. 

Daddy O:lla peseminen on monen aistin elämys. Rakastan sen siniviolettia väriä ja rakastan sen tuoksua. Tästä elämyksestä joutuu Suomen Lushille pulittamaan 16,95 euroa, mikäli sitä haluaa 250 grammaa. Puoli kiloa saa lisäämällä tuohon summaan yhdeksän euroa. Hintaa on jonkin verran, muttei mahdottomasti hyvästä shampoosta. Vaikka aina pitäisi suosia suomalaista, kerronpa nyt senkin, että brittiläinen Lush myy hiukan halvemmalla. 250 grammaa Daddy O:ta nimittäin saa 9,5 punnalla ja puolet enemmän 15,50 punnalla. 

Erittäin laimea sininen

Jatketaan niillä tuoksuilla, kun kerran päästiin alkuun. 

Varastoissani on jos jonkinmoista tuoksutinta. On hajuvettä, vartalotuoksua, saippuaa, voidetta, ja niin edelleen. Ja rakastan niitä. Rakastan niitä niin paljon, että vaikka inhoaisinkin tuoksua, en malta luopua siitä vaan ajattelen, että saatan käyttää tätä sitten joskus. Ja niinhän minä saatankin, mutta en minä siitä tuoksusta sen enempää tykkää. 

Pidän sitrustuoksuista ja olen tietoinen, että moni mielestäni hyväntuoksuinen leidi käyttää D&G:n Light Blueta. Niinpä ostin tätä kokonaiset sata milliä, kun halvalla sai. 

Ensituoksu on melko laimea, ei juuri ollenkaan kirpeä sitruuna. Hiukan makea ja sokeroitu sitruuna. Sellainen, että tulee mieleen sana lemon curd, ellei tiedä, että lemon curd on oikeasti sitruunaista ja melko kirpeää. 

Tuoksu on yksiulotteinen ja tylsä aina hamaan loppuun asti, jolloin se alkaa olla vain karvas. Oletteko koskaan unohtaneet sitruunaa muutamaksi kuukaudeksi tiskialtaan viereen? No, minä olen. Ja luulen, että tuoksutalokin on tätä tuoksua kehitellessään sen tehnyt. 

Eihän tuo pullokaan näytä yhtään minulta. 

Tuoksulakkoja!

Tuoksulakat kiehtovat minua äärettömän paljon. Niinpä en miettinyt sekuntia kauempaa, kun bongasin Seppälän kassalta nämä uudet tuoksulakat, joista on blogeissa jo jonkin verran ehditty jutellakin. 

Kyseessä ovat siis MIYO-lakat, joiden logon yhdennäköisyys MNY-brändiin on hätkähdyttävä. Pullojen malli on sentään eri. Molemmissa tapauksissahan nämä ovat halpoja alabrändejä (MNY on Maybellinen, näiden emoa en muista), jotka suoltavat vähän värikkäämpää kosmetiikkaa markkinoille. Ja halvalla, nämä maksoivat 3,95 euroa kappaleelta, joten koko satsi köyhdytti minua parikymppiä. 

Vasemmalla ihana vaaleansininen, jonka pitäisi tuoksua vissin trooppiselta. En osaa sanoa, kun en tiedä, miltä tropiikissa tuntuu, enkä ole haistellut kuin paperilta. Ihan kiva. 

Seuraavana violetti, josta kuva myöhemmin. Pitäisi tuoksua sireeniltä. Ei tuoksu. 

Keskellä aivan ihana pinkki, jossa mukana kultaista glitteriä. Upea, ihana! Pääsee kynsilleni seuraavaksi. Tuoksuna vissiin vadelma, taisi olla sinne päin. 

Oranssi on kaunis sävy sekin. Tuoksuna appelsiini, paperilta nuuhkittuna haistoin sitruunaisen käsitiskiaineen, eli tykkään. 

Viimeisenä kaunis vihreä, joka vastoin kaikkia ennakko-odotuksia tuoksuu kuulemma papaijalta ja ehkä joltain muultakin hedelmältä. En nyt osaa sanoa, miltä papaija tuoksuu, mutta  tämä lakka ei ainakaan tuoksu pahalta. 

Tässä lähemmässä tarkastelussa Lilac, jonka vedin tylysti Manicurist of Sevillen päälle. Kaunis sävy, joskin minulla alkaa näitä tummanvioletteja jo olla, ja olen niihin jo vähän kyllästynyt. Mua houkuttavat enemmän sävyisämmät violetit. Esimerkiksi OPIn Parlez Vous Opi? on ehkä maailman kaunein lakkasävy. Tuoksu on pikemmminkin esanssivadelmainen kuin sireeni. 

Uskoisitteko muuten, että näm kuvat olivat ihan OK, kun loin niihen Picasa-sovelluksessa viimeisen silmäyksen? Tämä Blogger taitaa raiskata kuvia ihan huolella. Pitäis varmaan vaihtaa kuvapalvelinta. Ideoita, anyone? Taitaa tuo Blogger tulla melko äkäiseen kyllä täyteenkin... 

Peittävyydestä tai laadusta muuten en nyt sano mitään, koska vedin tämän värilakan päälle. Neljällä eurolla saa tuskin ihmeitä, mutta tämä nyt ainakin toistaiseksi on toiminut ihan hyvin. Mikäli siis tuoksulakat kiinnostavat, hanki toki omasi. 

Pystybaariin violeteissans

En ole meikkisävyjen orja. Olen jo jättänyt taakseni ajat, jolloin luomivärini olivat ruskeita ja vain ruskeita. Nykyään luomiltani voi bongata mitä tahansa kullasta oksennukseen ja marjapuurosta kanaviillokkiin. Yksi on kuitenkin ylitse muiden, ja se yksi on violetti. 

Violetti sai kunnian vierailla luomillani myös eilen, kun suuntasin paikalliseen pystybaariin. Meikissä olisi ollut aineksia myös isompaan kapakkaan, mutta sen jätin väliin. 

Kehtaisin väittää, että häivyttäminen onnistui paremmin kuin miltä tässä kuvassa näyttää. Geelirajaus ei toiminut tällä kertaa parhaalla mahdollisella tavalla, tosin syy saattaa olla myös ronskissa itsevarmuudessa, jota meikkaaja muutamalta siideriltä sai. Joka tapauksessa luomivaon varjostus on vedelty ihan pikkuisella smudge-siveltimellä. Näin saan hiukan tuota liikkuvaa luomea meikissä korostettua, muutenhan se ei mulla näy. Sitten taas kulmaluulle voisin piirtää vaikka sarjakuvan, siellä on tilaa. 

Käytössä oli tällä kertaa noin sata luomivärisävyä. Hassasin ensinnäkin kaikkia Diorin Stylish Move-paletin nappeja silmiini, lisäksi kävin vähän Elfin sadan napin paletin violettirivistöllä. 

Pohjustus: Mary Kay Eye Primer 

Rajaukset: Elizabeth Arden Color Intrigue Gel Eyeliner Black,  Dior Stylish Move 

Kulmat: Mary Kay Brow Definer Brunette 

Ripsiväri: Mary Kay Ultimate Mascara Black 

Luomet: Dior Stylish Move, Elf 100-paletti 

Kupliaaaaaargh!

Tein oikein kivan manikyyrin. No, en sellaista, millainen sen alkujaan piti olla. Ostin nimittäin Sinful Colorsin aivan ihanan sävyisen Mint Applen, joka minun piti sutaista kynsiini. Liru koostumus varmisti sen, ettei hommasta tullut sinä päivänä yhtään mitään. 

Päädyin manikyyriin, jossa käytin kolmea eri lakkaa: H&M-merkkistä Miss Stone Heart-lakkaa, H&M-merkkistä Iines-lirulakkaa sekä Mint Applea. Miss Stone Heartia taisin sutia kerroksen joka kynteen, Iinestä päälle ja nimettömiin Mint Applea vielä kuorrutukseksi. 

Kivat tuli, mutta aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaargh noita kuplia! 

En viitsinyt pitää kuin päivän noita lakkauksia, sillä kuplat ärsyttivät niin suunnattoman paljon. Ärsytti sekin, ettei Mint Apple peittänytkään huolellisesti levitettynä - summanmutikassahan sivellin vetäisee mukaansa litran lakkaa pullosta, mikä on ainakin minun lakkaustavallani huono. 

Ette ehkä halua nähdä, mutta pakko on vielä heittää kuva Mint Applesta. Haluan tuoda esiin tuota upeaa shimmeriä, joka tuon valloittavan vihreän sävyn mukana on.